Yksinolo ja erakoituminen

Tulin viime kesänä Lappiin etsimään itseäni ja olemaan rauhassa yksin. Käsittelemään itsessäni sitä, mitä käsiteltävissä on. Testaamaan itse sitä, mitä opettaa ja kertoo muille. Ja niin on tapahtunutkin. Olen ollut enemmän erakoitunut muista ihmisistä kuin koskaan aikaisemmin. Hyvällä tavalla. Ei ole tarvinnut yrittää järjestää omaa aikaa, kun sitä on ollut runsaasti. Ajoittain olen kokenut jopa tylsistymisen hetkiä.

Ja mitä olen oppinut.

Olen sittenkin sosiaalinen ihminen. Kaipaan ystäviä.

Että kun on yksin, voi kokea olevansa yhtä kaiken kanssa. Ja kissojen kanssa ei ole koskaan yksin. Kissojen maailma on ihana läsnäolon ja levon valtakunta.

Tylsistymisen jälkeen iskee luovuus ja ilo. Olen nauttinut siitä todella!

Luonto on aina ystävä, turva, se luotettava. Ja kaamos on pitkä, ainakin etelän tytölle.

Ja, että asiakkaat ja uudet ja vanhat ystävät täällä ovat aivan ihania, ovat tuoneet erilaista näkökulmaa tähän omaan, pieneen elämään.

Ja, että ihmisten, hyvien ihmisten luo on upea palata! 

Kiitos ystävät rakkaat! Ihanaa, että osa teistä on jaksanut vielä pitää yhteyttä. Kohta näemme taas!